Miten selvitä voittajana vuokramarkkinoiden murroksessa?

Vuokramarkkinoilla eletään tällä hetkellä murrosvaihetta. Ihmiset ovat nykypäivänä yhä vaativampia asumisen suhteen ja asunnon valintaan vaikuttaa useat tekijät. Vuokra-asuntoa etsivällä onkin vaihtoehtoja sekä mahdollisuus valita. Vuokranantajat pystyvät erottumaan tässä tilanteessa muista edukseen muutamalla tavalla. Kerromme nyt, miten selvitä voittajana tässä vuokramarkkinan murroksessa.

Vuokramarkkinat murroksessa

Suomen tiettävästi ensimmäinen kerrostalo, Noakin arkki, valmistui Suomenlinnaan vuonna 1771. Tuolloin tuskin vielä osattiin kuvitella 2020-luvun kaltaista, palvelullista asunto-osakeyhtiömuotoa. Suomessa on eletty hyvinvointiyhteiskunnassa jo useita vuosikymmeniä ja tämä hyvinvoinnin lisääntyminen on tehnyt meistä vaativampia myös asumisen suhteen.

Enää meille ei riitä pelkät seinät ja katto, vaan valitsemme asumuksemme pintamateriaalien, pohjapiirustuksen, mikrosijainnin, palveluiden ja yleisen viihtyvyyden mukaan. Myös vallinnut pandemia-aika on osaltaan lisännyt oman kodin ja sen ympäristön merkitystä.

Asuntomarkkinassa on viime aikoina näkynyt viitteitä niin sanotuista hyvistä myynti-/ostokohteista sekä myös vuokra-asuntojen liikatarjonnasta, etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuokra-asuntoa etsivällä on vaihtoehtoja sekä mahdollisuus valita. Valintaa tehdessä painoarvoa on sijainnin lisäksi yhä enemmän myös asumisen palveluilla, joita asuntoon liittyy.

Suomessa on eletty hyvinvointiyhteiskunnassa jo useita vuosikymmeniä ja tämä hyvinvoinnin lisääntyminen on tehnyt meistä vaativampia myös asumisen suhteen.

Miten erottua edukseen vuokramarkkinoilla?

1. Sijainti

Vuokranantajien kanssa keskustellessa klassinen sijainti, sijainti ja sijainti -lause korostuu usein. Vaikka lause voi helposti kuulostaa kliseeltä, on se siitä huolimatta merkityksellinen asukkaalle. Toisille merkkaa palveluiden läheisyys ja toiset taas hakevat luontoa ja tilaa.

2. Asukkaan palvelut

Vuokranantajat voivat erottua positiivisesti edukseen tarjoamalla asukkailleen palveluita asumisen rinnalle. Suosittuja palveluita nykypäivänä ovat siivouspalvelut, smart-Posti automaatit sekä yhteiskäyttöautot ja -pyörät. Esimerkiksi yhteiskäyttöauto näyttäytyy monen taloyhtiön asukkaalle palveluna, jota hakee myös tulevaisuudessa asuintaloltaan. Suurin osa Omagon Taloyhtiöautojen käyttäjistä toteaakin perustelluksi esimerkiksi korkeamman vuokran, mikäli taloyhtiön asukkaiden käytössä on yhteiskäyttöauto.

3. Asunnon ominaisuudet

Asunnon pohjaratkaisu on keskeinen ominaisuus kotia valitessa, jotta neliöt tulevat järkevästi käytettyä. Ominaisuuksiin kuuluvat myös asunnon kunto ja materiaalien laatu. Asuntoa valitessa kiinnostaa tietää, milloin se on rakennettu ja minkä laatuisia ja näköisiä materiaaleja asunnossa on. Asukkaita kiinnostaa myös, mikä on taloyhtiön tekniikan kunto ja milloin taloyhtiöön tarvitsee tehdä remontteja ja korjauksia.

Yhteenveto

Yhteenvetona voidaan siis sanoa asumisen olevan murrosvaiheessa ja asuntoa hakevat ovat kriittisempiä päätöksenteossaan. Kilpailluilla asuntomarkkinoilla voittajina selviävät ne, jotka varmistavat kohteidensa riittävän houkuttelevuuden asukkaille, sekä saavat asukkaat myös jäämään taloon.

Miten Omago pystyy lisäämään vuokra-asuntojen kilpailukykyä?

Ihmisten liikkuminen yleensä alkaa ja päättyy omaan kotiin ja aiemmin ihmiset ovat joutuneet turvautumaan omiin kulkupeleihinsä auton tarpeen sattuessa. Suurin osa yksityisautoista on vain valitettavan vajaalla käytöllä ja enenevissä määrin ihmiset kokevat oman auton omistamisen kalliiksi ja työlääksi.

Näistä ajatuksista on lähtenyt liikkeelle Omagon Taloyhtiöauto. Kyseessä on siis asukkaiden yhteisessä käytössä oleva auto, jonka saa varattua itselleen näppärästi kännykkäsovelluksella. Palvelu sisältää tämän lisäksi kaikki auton ylläpitoon liittyvät asiat polttoaineista korjauksiin ja huoltoihin.


Haluatko tietää hinnan kohteeseen? Tilaa hinnasto!

Taloyhtiöille – Tilaa hinta