Sivakan toimitusjohtaja
| |

Sivakka haluaa auttaa asukkaitaan tekemään vastuullisia valintoja – yhteiskäyttöautoilu on yksi

Vuokra-asuntoja tarjoavat tahot haluavat palvella asukkaitaan entistä laajemmalla palvelusektorilla. Erilaisia asumista ja arkea helpottavia palveluita on kasvavissa määrin otettu käyttöön. Palveluita valittaessa on tärkeää, että palvelut auttavat asukkaita arjen eri osa-alueilla – vastuullisesti.

”Yhtiömme toiminnan yksi kehittämisen painopiste on vastuullisuus ja tätä työtä teemme usealla sektorilla” kertoo oululaisen Sivakan toimitusjohtaja Raimo Hätälä. Sivakka alkoi yhteistyössä Omagon kanssa tarjoamaan yhteiskäyttöautoja asukkaidensa käyttöön vuonna 2019.

Kesällä 2021 kuvattu asiakaskokemusvideo Sivakasta

Yhteiskäyttöauto on kustannustehokas ratkaisu asukkaiden autoilutarpeisiin

”Kierto- ja jakamistalouden edistäminen nähdään tärkeäksi. Meillä oli pitkään henkilöstön työajoihin käytössä yhtiön omistama auto, jonka käyttö oli aika vähäistä. Autoa säilytettiin vuokrakohteemme pihalla ja tästä oli helppo päätyä pohtimaan, josko myös asukkaamme voisivat käyttää autoa henkilökunnan lisäksi. Omagon konsepti sopi erinomaisesti tähän henkilökunnan ja asukkaiden yhteiskäyttöön.”

”Monet asukkaamme ovat pienituloisia eikä oman auton ylläpito ole monelle heistä mielekästä tai mahdollista. Arjen pyörityksessä autolle on kuitenkin tarvetta ja yhteiskäyttöauto ratkaisee kustannustehokkaasti useiden ruokakuntien logistiikka-ongelmat yhdellä autolla”, jatkaa Hätälä.

Yksi yhteiskäyttöauto voi korvata tutkimusten mukaan 6-10 yksityisautoa

Kun yhteiskäyttöauto on helposti saatavilla mobiiliapplikaation kautta ja järkevällä hinnoittelulla, voi yhä useampi pohtia oman auton omistamisen tarvetta. ”Lähes 30% asiakastaloyhtiöidemme yhteiskäyttöautojen käyttäjistä on luopunut omasta autostaan palvelun myötä. Tästä on iso konkreettinen hyöty sellaisissa taloyhtiöissä, joissa on ongelmana pysäköintipaikkojen riittävyys”, kertoo Omagon toimitusjohtaja Joel Virpi.

”Kun asukkaat tottuvat käyttämään palvelua ja jopa luopuvat omasta autostaan sen myötä, niin samalla asukas sitoutuu entistä vahvemmin asuintaloonsa. 80% käyttäjistämme kokee yhteiskäyttöauton tuovan selkeää lisäarvoa asumiseen ja haluavat myös jatkossa asua sellaisessa talossa, jossa palvelu on saatavilla”, Joel jatkaa.

Asukkailta saatu palaute on rohkaisevaa

”Asukkaamme ovat olleet hyvin tyytyväisiä yhteiskäyttöautoihin. Käyttäjiä voisi toki olla enemmänkin ja uusia käyttäjiä pitää rohkaista kokeilemaan. Ensikynnyksen jälkeen käyttö on helppoa. Yhteistyö Omagon kanssa on ollut hyvää ja he ovat itse aktiivisia toimintansa edelleenkehittämisessä”, Hätälä kertoo.

Omagon yhteiskäyttöautoja on taloyhtiöissä toista sataa kappaletta ympäri suomen jo yli 20 eri paikkakunnalla. ”On ollut palkitsevaa nähdä, miten yhteiskäyttöautojen käyttöasteet ja kysyntä ovat kehittyneet vuosien aikana. Useat asiakkaamme hankkivat tasaisesti lisää yhteiskäyttöautoja kohteisiinsa, koska käyttöasteet paranevat ja kysyntä palvelulle asiakkaiden keskuudessa kasvaa. Silloin se palvelee kaikkia osapuolia parhaalla mahdollisella tavalla”, Joel Virpi kertoo.

Haluatko tietää hinnan teidän taloyhtiöönne?

Tutustu Omagon Taloyhtiöauto -palveluun ja tilaa hinnasto teidän taloyhtiöönne.

Yhteiskäyttöauto taloyhtiölle -opas

Oletko miettinyt että taloyhtiössänne autoilun voisi hoitaa fiksummin? Lataa Omagon Taloyhtiöauton opas, niin pääset tutustumaan, miten yhdellä autolla saadaan täytettyä vaikka kokonaisen taloyhtiön satunnaiset liikkumisen tarpeet.