As oy Trokarin Linnan kokemuksia Omagon taloyhtiöautosta

Helsingin Trokarin Linnan taloyhtiö ja sen asukkaat ovat kiinnostuneita uusista ja nykypäiväisistä ratkaisuista. Näin ollen taloyhtiötä leimaakin sen modernius. Nykypäiväisistä ratkaisuista kertoo myös päätös hankkia taloyhtiöön Omagon yhteiskäyttöauto, joka on otettu taloyhtiössä käyttöön vuoden 2019 loppupuolella. Koko auton hankkimiseen liittyvästä prosessista Trokarin isännöitsijä antaa Omagolle kouluarvosanan 10.

Helsingin Trokarissa on paljon nykypäivisiä ratkaisuja

Helsingin Trokari on vuonna 2013 rakennettu taloyhtiö, josta löytyy kaiken kaikkiaan lähemmäs 300 asuntoa. Asunnoista suuri osa on Osuuspankin omistamia vuokra-asuntoja. Asunnot jakautuvat sekä vuokra- että omistusasuntoihin. Taloyhtiö ja sen asukkaat ovat kiinnostuneita uusista nykypäiväisistä ratkaisuista ja näin ollen taloyhtiötä leimaakin sen modernius. Nykypäiväisistä ratkaisuista kertoo myös valinta Omagon yhteiskäyttöautolle, joka on otettu taloyhtiössä käyttöön vuoden 2019 loppupuolella. Käyttöä autolla on ollut taloyhtiössä siis jo lähemmäs kaksi vuotta.

Omago saa kouluarvosanaksi 10

Omago löytyi alunperin verkkohaun kautta, kun edellisen toimijan tilalle alettiin etsimään uutta yhteiskäyttöauton toimittajaa. Koko auton hankkimiseen liittyvästä prosessista Trokarin isännöitsijä antaa Omagolle kouluarvosanan 10. Isännöitsijä on päässyt prosessissa hyvin helpolla, sillä tämän ei ole tarvinnut huolehtia autoon liittyvistä asioista, vaan Omago on huolehtinut kaikesta. Omagon tavoitteena onkin aina ollut, että prosessi olisi mahdollisimman helppo taloyhtiölle sekä auton hankkimisessa että sen ylläpidossa.

Isännöitsijän suuntaan asukkailta on tullut taloyhtiön yhteiskäyttöautosta ainoastaan positiivista palautetta. Koska asukkaat ovat olleet tyytyväisiä autoon ja käyttöä on ollut paljon, ensin hankitun yhden auton rinnalle lisättiin vielä toinenkin auto. Molemmat autot ovat jatkuvasti kovalla käytöllä.

Palvelu on ollut helppo ja huoleton

Erityismaininnan Trokarin isännöitsijä antaa sille, että palvelu ja sen käyttöönotto on helppo ja huoleton, eikä työllistä isännöintipuolta yhtään enempää. Haasteita ei ole näiden kahden vuoden aikana erityisemmin tullut, vaan palvelu on toiminut mainiosti ja kokemus on ollut pelkästään positiivinen. Hyvän kokemuksen takia isännöitsijällä on jo mielessä muutama muukin taloyhtiö, johon harkitaan ehdottomasti ensimmäisenä Omagon yhteiskäyttöautoa.

As oy Trokarin Linnan Taloyhtiöauto numeroina

Varauksia kuukaudessa: 113-207

Aktiivinen varausaika kuukaudessa: 281-408h

Liittyneitä käyttäjiä: 110

Autot: 2 x Nissan Leaf

Haluatko tietää hinnan teidän taloyhtiöönne?

Tutustu Omagon Taloyhtiöauto -palveluun ja tilaa hinnasto teidän taloyhtiöönne.

Yhteiskäyttöauto taloyhtiölle -opas

Oletko miettinyt että taloyhtiössänne autoilun voisi hoitaa fiksummin? Lataa Omagon Taloyhtiöauton opas, niin pääset tutustumaan, miten yhdellä autolla saadaan täytettyä vaikka kokonaisen taloyhtiön satunnaiset liikkumisen tarpeet.